Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.

    fi

    Kauppalehti uutisoi merirahdin tilanteesta


    Kauppalehti uutisoi helmikuun alussa merirahtien markkinahinnoista, jotka ovat palanneet kahden vuoden huippukorkeista lukemista lähelle pandemiaa edeltäneitä tasoja.

    Uutiseen on haastateltu FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmasta, joka arvioi, että rahtihinnoissa nähdään jatkossakin eniten vaihtelua Kaukoidän reiteillä, joille suurimmat hintapiikit ovat kohdistuneet. Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä merirahti on kulkenut koko ajan selvästi tasaisemmin hinnoin, vaikka nousua on sielläkin tullut.

    Jutussa on haastateltu myös varustamoyhtiö Finnlinesin kaupallista johtajaa Staffan Herliniä. Herlini kertoo Kauppalehdessä, että valtamerten spot-konttihintojen vaikutus Suomen ulkomaankaupalle ja etenkin viennille on pieni, ja lyhyen kantaman merirahdeissa pätevät eri lainalaisuudet sekä pitkäjänteisyys.

    Lue koko merirahdin tilanteesta kertova uutinen Kauppalehden verkkosivuilta. Juttu vaatii kirjautumisen Kauppalehden palveluun.