Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.

    fi

    FREJA jatkoi kannattavaa kasvuaan Suomessa


    FREJA Transport & Logistics jatkoi Suomessa kasvuaan vuonna 2019, erityisesti kasvua saavutettiin kansainvälisissä maantiekuljetuksissa.

    Kasvua saavutettiin myös projekti- ja erikoiskuljetuksissa sekä meri- ja lentorahdissa globaalien markkinoiden heikosta kysynnästä huolimatta. Mertentakaisella liiketoiminta-alueella, meri- ja lentorahdissa FREJA kasvatti sekä myyntiään että rahdin toimitusmääriä.

    Yrityksen liikevaihto kasvoi 5,4 prosenttia 87,4 miljoonaan euroon ja liikevoitto kasvoi 30 prosenttia.

    – Olemme keskittyneet tehokkuuteen kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla. Jatkossa haluamme olla tuonti- ja vientiyrityksille markkinoiden houkuttelevin bisneskumppani, kun ne tarvitsevat kattavia kansainvälisiä kuljetuspalveluja, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

    Tutkitusti paras kansainvälinen kuljetuskumppani

    FREJA on tutkitusti Suomessa kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan paras palveluntarjoaja. Vuosittaisen markkinatutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus Oy. FREJA sai Suomessa toimialansa parhaan arvosanan jo toisena vuonna peräkkäin.

    – Tavoitteenamme on olla jatkossakin alan paras palveluntarjoaja, ja aiomme entisestään parantaa asiakaspalveluamme. Aiomme myös vahvistaa kansainvälisten yhteistyökumppanien verkostoamme.

    Kuluvan vuoden haasteet ovat toimintaympäristön muutoksissa, kun koronavirusepidemia on järkyttänyt kansainvälisiä markkinoita. Epidemian vaikutukset ovat merkittäviä niin yksilöiden, yrityksien kuin yhteiskunnankin kannalta.

    FREJA-konserni jatkoi vakaata kasvuaan ja vahvisti markkina-asemaansa

    Kuljetus- ja logistiikkapalveluja tarjoava FREJA-konserni toimii itsenäisten maayhtiöidensä kautta Suomen lisäksi Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja Kiinassa. Koko konsernin vuoden 2019 liikevaihto oli noin 477  miljoonaa euroa.

    Vuoden 2019 aikana FREJA-konserni jatkoi vakaata kasvuaan ja vahvisti markkina-asemaansa. Liikevaihdon ja liikevoiton (EBIT) kehitys oli positiivista. Erityisesti Suomi ja Norja suoriutuivat huipputasolla ja kasvoivat selvästi markkinoita nopeammin. Tanska paransi tulostaan ja menestyy vakaasti. Vuoden 2019 aikana Puolan toiminnot integroitiin osaksi FREJAa nimeä myöten. Vuonna 2019 aloitettiin uuden huippumodernin logistiikkakeskuksen rakennusprosessi Szczeciniin, joka on valmis viimeistään heinäkuussa 2020.  Myös Kiina menestyi positiivisella tuloksella. Ruotsissa tulos on edelleen negatiivinen, mutta liiketoiminta saatiin kasvuun toisen ja kolmannen kvartaalin aikana tehtyjen toimenpiteiden ansiosta.

    Vuoden 2020 ensimmäisen kvartaalin aikana FREJA Group on tehnyt kvartaaliennätyksensä liikevaihdon ja tulosten valossa.

    Haasteita vuoteen tuo koko konsernissakin koronavirusepidemia, joka vaikuttaa ulkomaankaupan yleiseen vähentymiseen.  Riippuen koronaviruksen toisesta aallosta on kuitenkin olettavaa, että FREJA-konserni tulee suoriutumaan yleistä markkinaa paremmin.

    Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Matti Urmas: