Kilpailun järjestäjä:
FREJA
Transport & Logistics Oy
Linnankatu 90
FI-20100 Turku
Finland
Kilpailuihin osallistuminen ja palkinnot.
Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti kilpailun järjestämiseen käytetyssä sosiaalisen median kanavassa viimeistään kuukauden sisällä arvonnan päättymisestä. Osallistumalla kilpailuun osallistuja antaa luvan nimensä julkaisemiseen voitosta ilmoittamisen yhteydessä.
Palkinto on voittajalle henkilökohtainen, eikä sitä voi vaihtaa rahaksi tai toiseksi palkinnoksi. Jos lähetys palautuu puutteellisten yhteystietojen perusteella, palkintoja ei lähetetä uudestaan.
FREJA Finland vastaa arpajaisverosta tai lahjaverosta ellei kilpailun säännössä poiketa tästä. FREJA Finlandin työntekijät tai heidän perheensä eivät voi osallistua kilpailuihin. Kilpailut ovat voimassa kilpailuilmoituksessa ilmoitetun ajan.
Force majoure tilanteissa FREJA Finland ei ole vastuussa. Mikäli esimerkiksi konsertti, matka tai muu tapahtuma, johon osallistuja on voittanut liput, peruuntuu FREJA Finland ei ole vastuussa. Lippuja ei myöskään voi lunastaa rahana eikä FREJA Finland ole korvausvelvollinen voittajalle.
Jos kilpailuun osallistuminen edellyttää 18 vuoden ikää, siitä ilmoitetaan erikseen. FREJA Finland pitää oikeuden muuttaa kilpailuiden sääntöjä kaikkina ajankohtina.
Jos kilpailija osallistuu kilpailuun jollakin mediatuotteella tai tiedostolla tai muulla pyydetyllä materiaalille, hän luovuttaa materiaalin käyttöoikeuden FREJA Finlandin verkkopalveluihin sekä FREJAn Facebook-, Twitter- ja Instagram-sivuilla ja muilla sosiaalisen median alustoilla. Kilpailijalla tulee olla laillinen oikeus käyttää ja osallistua kilpailuun lähettämällään tiedostolla tai mediatuotteella.
Osallistumalla tähän arvontaan osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä. FREJA Finlandin kilpailut eivät ole Facebookin tai Instagramin sponsoroimia, suosittelemia, hallinnoimia, eivätkä ne liity millään tavalla liity kumpaankaan tahoon.
Henkilötietojen käsittely
Osallistuessasi FREJA Finlandin kilpailuun noudatamme henkilötietolakiin perustuvia säännöksiä kerätessämme osallistumistietoja.
Osallistumisen yhteydessä annettuja henkilötietoja käytetään voittajien tavoittamiseen ja mahdollisten palkintojen toimittamiseen. Mikäli kilpailun kautta kerättyjä tietoja käytetään markkinointiin, pyydetään markkinointilupa kilpailulomakkeella tietojen keräyksen yhteydessä. Tiedot voidaan luovuttaa kolmannelle osapuolelle, mikäli kilpailu järjestetään yhteistyössä kolmannen osapuolen kanssa. Markkinointiviesteistä voi kieltäytyä milloin tahansa. FREJA-konsernin tietosuojalausekkeeseen voit tutustua täällä.