FREJA Transport & Logistics on mukana vuoden 2026 Salpausselän kisoissa yhtenä pääyhteistyökumppaneista. Lahdessa järjestettävä perinteikäs talviurheilutapahtuma kokoaa jälleen maailman huiput yhteen, suoraan Milanon talviolympialaisista, joten yleisölle on tarjolla parasta mahdollista talviurheilun tunnelmaa.
Yli sadan vuoden perinne
Salpausselän kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1923, ja siitä lähtien ne ovat olleet yksi suomalaisen hiihtourheilun kulmakivistä. Lahti on toiminut useiden pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen näyttämönä, ja Salppuri tunnetaan maailmalla ainutlaatuisesta stadiontunnelmastaan sekä vaativista radoistaan ja mäkiprofiilistaan. Tapahtuma on osa kansainvälistä maailmancup-kalenteria, ja se houkuttelee vuosittain tuhansia katsojia paikan päälle sekä televisioruudun ääreen.
Salpausselällä kilpaillaan pohjoismaisten hiihtolajien huipulla maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistelyssä. Lajeissa nähdään sekä henkilökohtaisia kilpailuja että joukkuekilpailuja, sprinttejä, normaalimäen ja suurmäen koitoksia sekä yhdistetyn jännittäviä takaa-ajoja. Olympiakauden jälkeen Lahteen saapuu urheilijoita suoraan kansainvälisiltä arvokisa-areenoilta, mikä takaa poikkeuksellisen kovan tason.
Lahti on vahva vienti- ja teollisuuskaupunki
FREJAlle kumppanuus on luonteva osa yhtiön sitoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, liikkuvuuteen ja kansainvälisiin yhteyksiin. Logistiikkayrityksenä FREJA yhdistää markkinoita, ihmisiä ja elinkeinoelämää yli rajojen, aivan kuten Salpausselän kisat yhdistävät urheilijat ja yleisön eri puolilta maailmaa.
Lahti on myös vahva vienti- ja teollisuuskaupunki, ja Salpausselän kisat ovat alueelle merkittävä kansainvälinen näkyvyyden ja elinvoiman lähde. FREJA haluaa olla tukemassa tapahtumaa, joka tuo kaupunkiin kansainvälisen yleisön, huippu-urheilijat ja globaalin mediahuomion.
REJA on ylpeänä mukana mahdollistamassa talviurheilun juhlaa Lahdessa, joka tarjoaa jälleen huippu-urheilua, elämyksiä ja perinteitä.
