Meriliikenteen päästöoikeuksien hinnannousu kiristää kuljetusalan kustannuksia.
Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä (ETS) on markkinapohjainen mekanismi, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä teollisuudessa ja energiantuotannossa sekä hillitä ilmaston lämpenemistä. Järjestelmä perustuu “cap and trade” -periaatteeseen, jossa EU asettaa ylärajan sallituille päästöille, ja yritykset voivat ostaa, myydä ja vaihtaa päästöoikeuksia keskenään. Vuoden 2024 alusta lähtien myös kansainvälinen meriliikenne on sisällytetty ETS-järjestelmään, mikä on isännät kansainvälisten kuljetuskustannuksia.
Meriliikenteen sisällyttäminen ETS:ään on tapahtunut asteittain. Vuoden 2024 alusta päästökaupan piiriin on kuulunut 40 % alusten raportoimista päästöistä. Vuonna 2025 osuus nousee 70 %:iin ja vuodesta 2026 alkaen 100 % päästöistä kuuluu järjestelmän piiriin. Tämän seurauksena varustamot joutuvat hankkimaan yhä enemmän päästöoikeuksia, mikä nostaa operointikustannuksia.
EU:n sisäisten matkojen ja satamakäyntien päästöt otetaan täysimääräisesti huomioon päästökauppajärjestelmässä, kun taas EU:n ulkopuolelle suuntautuvien matkojen päästöistä katetaan puolet.
ETS:n vaikutukset kansainvälisiin kuljetuksiin
Päästökauppajärjestelmä on työkalu, joka auttaa kaikkia toimijoita kohti vähähiilistä taloutta. Se luo kaikille teollisuuden aloille ja eri kuljetusmuotoja tarjoaville yrityksille kannustimia investoida puhtaampiin ja tehokkaampiin teknologioihin, jotka vähentävät päästöjä.
Myös FREJA on sitoutunut etsimään innovatiivisia ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi. Tämä tarkoittaa muunm uusien tehokkaampien kuljetusteknologioiden käyttöönottoa, investointia aerodynaamisempaan kalustoon ja logististen prosessien optimointia. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme näkevät tulevaisuudessa läpinäkyvämmin kuljetusten hiilijalanjäljen sekä saatavilla olevat vaihtoehdot sen kompensoimiseksi.
Tavoitetta tukemaan FREJA julkaisi hiilijalanjälkianalysaattorin, joka auttaa vertailemaan kuljetusvaihtoehtojen hiilijalanjälkeä eri reiteillä.
Vaikka päästöoikeuksien hinta vaikuttaa polttoaineen ja sitä kautta kuljetusten kustannuksiin, se myös ohjaa alan kehittymistä kohti hiilineutraaliutta, joka on pitkällä aikavälillä kaikkien etu. ETS vaatii sekä FREJAlta, että asiakkailta sopeutumista, mutta se on myös mahdollisuus muokata alaamme ympäristöystävällisemmäksi ja innovatiivisemmaksi.