[caption id="attachment_11904" align="aligncenter" width="800"] Laser radial -luokan MM-kilpailut päättyivät viime perjantaina Australian Melbournessa. Tuula Tenkanen sijoittui 19:nneksi. Kuva: Jukka Saarikorpi/SPV[/caption]
Tokion olympialaisiin on alle viisi kuukautta aikaa, ja suomalaispurjehtijoilla alkaa tiukka loppukiri kohti olympiadin huippusuorituksia. Suomella on nyt kolme varmaa maapaikkaa Enoshimassa 26.7.–5.8. käytäviin purjehduksiin. Purjehdusmaajoukkueen ja FREJAn yhteistyö alkoi syksyllä 2014. Rion olympialaisten jälkeen yhteinen matka jatkuu kohti Tokion vuoden 2020 olympialaisia.
Laser radial
Laser radial -luokan MM-kilpailut päättyivät viime perjantaina Australian Melbournessa. Tuula Tenkanen sijoittui 19:nneksi ja Monika Mikkola 21:nneksi. Maansisäisessä olympiakarsinnassa mukana olleissa 2019 ja 2020 MM-kisoissa Tenkanen (8. ja 19.) oli Mikkolaa (13. ja 21.) vahvempi ja voitti näin karsinnan.
Olympiakomitean hallituksen seuraava valintakokous pidetään 21.4., ja Tenkanen valittaneen tuolloin joukkueeseen.
– Suuntaan iloisin mielin kohti Tokiota. Kisa oli kokonaisuudessaan haastava, mutta yritän ottaa siitä opiksi. Tässä on lähes viisi kuukautta aikaa kehittyä, Suomea Pekingin ja Rion olympialaisissa edustanut Tenkanen miettii.
Hän kilpailee seuraavaksi Palma de Mallorcan perinteisessä olympialuokkien regatassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja sen jälkeen Ranskan Hyéres’ssä ennen toukokuun EM-kilpailuita.
Laser standard ja RS:X
Kaarle Tapper (Laser standard) ja Tuuli Petäjä-Sirén (RS:X) valittiin Suomen olympiajoukkueeseen jo joulukuun alussa ensimmäisten joukossa.
Tapper suuntaa Tenkasen lailla ensin harjoittelemaan ja sitten kilpailemaan Palma de Mallorcalle sekä sen jälkeen Hyéres’iin.
[caption id="attachment_11905" align="aligncenter" width="800"] Toukokuun EM-kisat ovat Tuuli Petäjä-Sirénin seuraava tärkeä etappi matkalla Tokion olympialaisiin. Kuva: SPV[/caption]
Tuuli Petäjä-Sirén oli juuri päättyneissä RS:X-luokan MM-kilpailuissa Australiassa 23:s.
– Tulos ei ole huippu, mutta suunta on oikea. Nyt on tarkoitus kiihdyttää vauhtia. Sain viimeiseen päivään hyvän onnistumisen kevyessä tuulessa, Tokioon jo valittu Petäjä-Sirén sanoo.
Hän vietti Australian Sorrentossa kuukauden ja sai runsaasti kaipaamiaan vesitunteja.
– Viikkoon mahtui paljon oppimiskokemuksia, enkä selvinnyt ilman haasteita. Kuukauden pitkä kova treenijakso tuntui kisan aikana, sillä emme keventäneet treeniä kisan alla. Näin sain hyödynnettyä ajan Australiassa mahdollisimman hyvin. Seuraavaksi vietän pari viikkoa kotimaassa ja lähden sitten kohti Palmaa, Petäjä-Sirén sanoo.
Toukokuun EM-kisat ovat Petäjä-Sirénin seuraava tärkeä etappi matkalla Tokion olympialaisiin.
49er FX, Nacra 17 ja Finnjolla
Suomella on vielä mahdollisuus saavuttaa Tokion olympiamaapaikat Genovan maailmancupissa niin Nacra 17-, 49er FX- kuin Finnjolla-luokissakin. Maailmancup kilpaillaan 13.-19. huhtikuuta Italiassa. Jaossa on kaikissa luokissa vielä yksi Euroopan maanosapaikka.
On mahdollista, että Suomi varmistaa maapaikan Nacra 17:ssä ja/tai 49er FX:ssä jo ennen Genovan maailmancupia, mikäli usea maanosa tai maa jättää saamansa paikan käyttämättä. Vapautuneet paikat jaetaan 2019 MM-kisojen tuloslistan mukaan.
– Genova on nyt näiden tiimien osalta kevään tärkein kilpailu. Maapaikan jo saavuttaneiden luokkien (Laser standard, Laser radial ja RS:X) osalta tähtäin on jo vahvasti Tokiossa, päävalmentaja Joakim Wilenius summaa.