FREJA Transport & Logistics Oy on yksi vuoden 2022 Kauppalehden Kasvajat-yrityksistä.
Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti voidaan myöntää yritykselle, joka on kasvattanut liikevaihtoaan merkittävästi kolmen viimeisen vuoden aikana. Kasvu on merkittävää, kun yrityksen liikevaihdon vuotuinen kasvu on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään 10 prosentilla.
FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmaksen mukaan FREJAn tekemä kannattava kasvu kertoo työntekijöiden onnistumisesta ja asiakaskentän tuntemisesta.
- Kasvajat-sertifikaatti on tunnustus työntekijöillemme hyvin tehdystä työstä. Asiakkaitamme saamme kiittää luottamuksesta sekä hyvästä yhteistyöstä, joka on auttanut myös poikkeuksellisten aikojen aikana liiketoimintaamme kasvamaan, Urmas sanoo.
Kuluneen kolmen vuoden aikana FREJAn liiketoiminta on laajentunut myös uudelle osa-alueelle, kun maantiekuljetuksissa palveluvalikoimaa laajennettiin lämpötilasäädeltyihin thermo-kuljetuksiin, kun FREJA osti kruunupyyläisen TL Transin.
Kansainvälisten maantiekuljetusten lisäksi FREJA palvelee tuontiin ja vientiin keskittyneitä asiakkaitaan meri- ja lentorahtipalveluilla sekä projektikuljetuksilla, jotka keskittyvät vaativiin erikoiskuljetuksiin.
FREJA Transport & Logistics Oy on ollut jo vuodesta 2016 Kauppalehden Menestyjä-yrityksiä.