Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.

    fi

    FREJA Transport & Logistics Oy 20 vuotta – tutustu matkaamme


    FREJA Transport & Logistics Oy on kasvanut yhdeksi Suomen johtavista logistiikka-alan toimijoista. Yrityksen liikevaihto on tänä päivänä 160 miljoonaa euroa, tehden siitä yhden Suomen suurimmista kuljetusalan yhtiöistä. Tänä päivänä FREJAn rekkoja näkee takuuvarmasti lähes jokaisella tieosuudella Suomessa, eikä yrityksen merkittävä kasvu ole jäänyt alalla huomaamatta. Kuluvana vuonna FREJA Transport & Logistics juhlii 20-vuotista taivaltaan Suomessa. Tässä artikkelissa voit tutustua matkamme eri vaiheisiin.

     

    Maa ja Meri Oy:stä FREJA Transport & Logistics

    Helsinkiläinen Nylundin perhe perusti Maa ja Meri Oy:n vuonna 1942 kuljettamaan ja huolitsemaan Suomen Puolustusvoimien sotakalustoa. Sota-ajan kuljetusten jälkeen Maa ja Meri Oy laitettiin pöytälaatikkoon. Nylundit olivat harjoittaneet kuljetusliiketoimintaa Merikiidon nimellä Maa ja Meren ohella, ja 1970-luvulla jälkimmäinen yhtiö siirtyi Merikiidon palveluksessa olevien työntekijöiden omistukseen. He elvyttivät yhtiön ja alkoivat kehittää sen liiketoimintaa.

    1980-luvulla yhtiön silloinen omistaja Otso Partanen myi Maa ja Meren Kymi Kymmene Oy:lle hoitamaan paperiyhtiön kuljetuksia. Vuonna 1997 UPM-Kymmene Oyj:ksi fuusioitunut konserni myi kaikki kuljetusyhtiönsä pois ja keskittyi paperinvalmistukseen. Kuljetusyhtiön osti vaasalainen Scandic Trans Oy.

    Matti Urmas ja FREJA-konsernin perustaja Jørgen Hansen ostivat Maa ja Meren Scandic Transilta vuonna 2003. Yrityksessä oli tuolloin neljä työntekijää ja sen liikevaihto kaksi miljoonaa euroa. Uusilla omistajilla oli suuri visio. Heidän tavoitteenaan oli kehittää yhtiöstä kansainvälinen toimija, joka erottuu kilpailijoista ainutlaatuisella asiakaspalvelullaan sekä joustavuudellaan.

     

    FREJAn palvelutarjonta monipuolistui vuonna 2020

    Vuonna 2020 FREJAn palveluvalikoima laajeni, kun monialaisen United Shipping & Trading Company (USTC) osti FREJAn osake-enemmistön tanskalaiselta pääomistajalta. Kaupan myötä SDK:n kansainväliset kuljetukset ja logistiikka siirtyivät FREJAlle ja SDK jatkoi toimintaansa varustamo- ja satamapuolella. Yrityskauppa toi FREJAn käyttöön lisää kalustoa, konsernin sisäiset satamapalvelut sekä aikarahdatut alukset. USTC on perheomisteinen yritys, joka toimii 40 maassa merenkulun ja logistiikan alalla, laivojen rahtauksessa, uusiutuvan energian ja kiertotalouden sektorilla, autoalan toiminnoissa, sekä IT-, öljy- ja energiasektoreilla. USTC:lla on yli 4 000 työntekijää. Kattavan verkostonsa ansiosta FREJAlla on tietoa, asiantuntemusta ja se tarjoaa palveluja kansainvälisten kuljetusten ja logistiikan sektoreilla ympäri maailmaa.

    Thermokuljetukset osaksi palveluvalikoimaa vuonna 2021

    Vuonna 2021 FREJA Transport & Logistics Oy osti kruunupyyläisen TL Transin. Yrityskaupan myötä FREJAn kuljetuspalveluvalikoima kasvoi lämpötilasäädellyillä maantiekuljetuksilla ja noin 80 thermo-trailerilla.

    Monipuoliset verkostot FREJAn vahvuutena

    Suomessa FREJAlla on yli 800 traileria jatkuvasti tien päällä ja FREJA-konsernilla 2600. FREJAn vahvuutena ovat laajat kansainväliset verkostot, jotka auttavat hoitamaan asiakkaiden haastavatkin kuljetustarpeet luotettavasti. Verkostoista maantieliikenteessä on tärkein Cargo Line, joka on Euroopan kattava kuljetusverkosto. ”Over seas” -puolella omaa palvelutarjontaa tukee WCA World, joka on maailman laajin itsenäisten huolinta-alan toimijoiden verkosto. Projektiliiketoiminnassa Project Cargo Network vahvistaa FREJAn kuljetusverkostoa merkittävästi.

     Vuonna 2023 Suomen FREJA hyväksyttiin jäseneksi arvostettuun World Wine Cargo Alliance -kuljetusverkostoon. Verkosto kokoaa yhteen luotettavia kuljetusalan toimijoita, jotka haluavat erikoistua viinin ja muiden väkevien alkoholijuomien kuljetuksiin. Niiden kuljettaminen vaatii allianssiin kuuluvien huolinta- ja kuljetusyritykseltä erityistä osaamista. Yli 55 maassa sijaitsevat verkoston jäsenet tekevät yhteistyötä varastoinnissa ja kuljetuksissa varmistaakseen viinien laadukkaan kuljetuksen lähettäjältä vastaanottajalle. Vahvistaakseen viinien välivarastoinnin palveluita FREJA on solminut Ranskassa, Saksassa ja Italiassa kumppanuuksia laadukkaiden viinien varastointiin erikoistuneiden tahojen kanssa.

    .

    FREJA Transport & Logistics Oy tänään

     Tänä päivänä FREJA on vakiinnuttanut asemansa Suomessa ja jatkaa edelleen kasvuaan. FREJAlla on tutkitusti alansa korkein asiakastyytyväisyys ja se on saavuttanut kahtena peräkkäisenä vuonna kansainvälisten kuljetusten parhaan palveluntarjoajan aseman. FREJAn NPS luku oli vuonna 2023 74, mikä kertoo valitun strategian onnistuneen.  Asiakaspalautteissa nousevat vuosi toisensa jälkeen adjektiivit ”joustava” ja ”palveleva”. FREJA työllistää nykyisin Suomessa yli 80 työntekijää sekä laajan alihankintaverkoston. Urmas uskoo, että kansainvälisten kuljetusten tulevaisuus on vihreämpi ja asiakasystävällisempi ja se onnistuu vain yhteistyöllä. ”Alamme tulevaisuus ei ole kertakeikoissa ja hintakilpailutuksissa, vaan pitkäaikaisissa kumppanuuksissa, jossa asiakas sekä kuljetusyhtiö tarkastelevat samoja päästölukuja ja tekevät pitkäkestoisia päätöksiä päästöjen vähentämiseksi. FREJA haluaa olla tässä kehityksessä esimerkin näyttäjänä ja luomassa uudenlaisia ratkaisuja kuljetusalalle”, kertoo Urmas.