Pyydä yrityksellesi tarjous kansainvälisestä kuljetuksesta













    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.

    fi

    Murrosaika lyhentänee toimitusketjuja, kuljetusten luotettavuus on kilpailutekijöissä avainasemassa

    Turun yliopiston logistiikkaselvityksen mukaan kansainvälisen liiketoiminnan keskeinen mahdollistaja on toimiva toimitusketju, joka tarvittaessa mukautuu muuttuviin olosuhteisiin ja markkinoihin sekä yrityksen strategiaan. Tämä on varmasti käynyt selväksi monelle suomalaisella vienti- ja tuontiyritykselle kevään aikana.

    Kuljetuskumppanin merkitys korostuu epävarmoina aikoina

    Kansainvälisten kuljetusten maailmassa kuljetuskumppanin luotettavuus korostuu, kun markkinoiden epävarmuus lisääntyy.  Maailmankaupan epävarmuus puhuttaa, kun koronapandemia on saanut maat käpertymään yhä voimakkaammin sisäänpäin, protektionismilla halutaan turvata oman maan etu, ja kriisin vaikutusten edetessä valtiot suunnittelevat kansallisia tukipaketteja.

    Elinkeinoelämän Keskusliiton, EK:n pääekonomisti Penna Urrila kirjoittaa Kauppapolitiikka-lehdessä, että Suomen tilanne on ennallaan:

    – Olemme korkean osaamistason, mutta myös korkean kustannustason maa ja sijaintimme on mikä on.

    Kauppapolitiikka on Ulkoministeriön julkaisema kansainvälisen kaupan aikakauslehti.

    Urrilan mukaan yritykset voivat joutua laskemaan jatkossa, miten tuotanto optimoidaan, jos logistiikkaketjuun ei voida luottaa. Hänen näkemyksensä mukaan toimitusketjuja lyhennetään.

    – Elämme murroskohdassa, jossa oikein kukaan ei tiedä, millaiseksi maailma muotoutuu.

    Oma kalusto takaa kuljetusten laadun

    FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmaksen mukaan FREJAn vahvuudet ovat kattavat kansainväliset kuljetuspalvelut, jossa noin 850 trailerin merkitys korostuu.

    – Palveluntarjoajana selvä kilpailuetumme on, että meillä on kansainvälisissä maantiekuljetuksissa käytettävissä omaa kalustoa, joka takaa kuljetusten sujuvuuden ja mahdollistaa ketterän reagoinnin muuttuviin tilanteisiin.

    Urmaksen mukaan myös vuosien aikana rakennettu koko Euroopan kattava paikallisten, pitkäaikaisten kumppanien verkosto tekee FREJAsta kaikkialla Euroopassa paikallisen kuljetuskumppanin. Samaa luotettavuutta todentaa jo viitenä peräkkäisenä vuonna FREJA Transport & Logisticsille myönnetty Menestyjät-sertifikaatti.